Raju tulipalo tuhosi omakotitalon Hankasalmella, vain hirsirunko jäi talosta pystyyn – viisihenkinen perhe ehti paeta ulos

Arkistokuva. Agata Anttonen

Eriikka Hienola, Tommi Salo

Nopeasti edennyt tulipalo tuhosi perheen kodin Hankasalmella perjantai-iltana. Viisihenkinen perhe oli palon syttymishetkellä kotona ja ehti poistua talosta.

Pelastuslaitos sai tiedon tulipalosta illalla ennen kymmentä. Kun ensimmäinen yksikkö pääsi paikalle Losuntielle, olivat hirsirakenteisen talon kattorakenteet tulessa ja sisälläkin oli jo menossa täyden palon vaihe. Paloa ei voitu lähteä savusukeltamalla sammuttamaan sisältä päin. Pelastuslaitos nosti palaneet kattorakenteet pois ja sammutti palon kokonaan.

Pelastuslaitokselta kerrottiin lauantaiaamuna, että vuonna 1993 rakennetusta hirsirunkoisesta talosta jäi pystyyn vain ulkoseinät. Omaisuusvahingot ovat erittäin suuret.

Perheen kaksi aikuista ja kolme lasta eivät loukkaantuneet. Ensihoito tarkasti heidän vointinsa paikan päällä.

Palon syttymissyystä ei ollut aamulla vielä tarkempaa tietoa.

Juttua ja otsikkoa on täydennetty uusilla tiedoilla palosta ja sen aiheuttamista vahingoista la 25.4. klo 9.42.

Keskustelu