Keski-Suomen koronatilanne rauhoittuu edelleen – Yhdessä kunnassa virus on kuitenkin päässyt leviämään

Jyväskylän kaupungin koronanäytteenottopiste toimii Killerin hevosurheilukeskuksen katsomorakennuksessa. Marko Kauko
Heikki Kärki

Heikki Kärki

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen (THL) mukaan Keski-Suomessa on todettu sunnuntaina kuusi uutta koronatartuntaa. Epidemian alusta Keski-Suomessa on nyt todettu kaikkiaan 1325 tartuntaa.

Uusien tapausten perusteella korona on päässyt leviämään nyt Hankasalmella, jossa uusia tartuntoja raportoitiin neljä. Lauantaina Hankasalmen kunta tiedotti, että Niemisjärven koulusta asetetaan 34 oppilasta karanteeni.

Suomessa 236 uutta koronavirustartuntaa

Hankasalmen tartuntojen lisäksi Jyväskylässä ja Laukaassa todettiin yksi uusi tartunta. Jyväskylässä on THL:n tilastojen mukaan raportoitu tällä viikolla vain kymmenen tartuntaa, mikä on selvästi vähemmän kuin aiemmin.

Myös Keski-Suomen ilmaantuvuusluku laskee edelleen. Ilmaantuvuusluku on nyt 25,3, kun esimerkiksi perjantaina luku oli 31,8. Vielä joulukuussa Keski-Suomen koronailmaantuvuus oli pitkään noin seitsemässäkymmenessä. Ilmaantuvuusluku kuvaa koronatapausten määrää kahden viikon aikana sataa tuhatta asukasta kohden.

Koronatilanteen rauhoittuminen näkyy myös kahden viikon tarkastelujaksossa. Kahden viime viikon aikana koronatapauksia on Keski-Suomessa ollut 64, kun tätä edellisten kahden viikon lukema oli 130.

Koronatestejä Keski-Suomessa on tehty jo 111 694.

Koko Suomessa uusia koronavirustartuntoja on todettu tänään 236. Kahden viikon aikana tartuntoja on 299 vähemmän kuin kahdella edeltävällä viikolta.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain

16   Akaa

96   Alajärvi

5   Alavieska

17   Alavus

14   Asikkala

25   Askola

26   Aura

17   Brändö

5   Eckerö

4143   Espoo

16   Eura

18   Eurajoki

11   Evijärvi

5   Finström

24   Forssa

21   Haapavesi

15   Hämeenkyrö

404   Hämeenlinna

66   Hamina

17   Hankasalmi

13   Hanko

7   Harjavalta

6   Hartola

25   Hattula

31   Hausjärvi

41   Heinola

11917   Helsinki

10   Hirvensalmi

85   Hollola

25   Honkajoki

280   Hyvinkää

31   Ii

31   Iisalmi

17   Iitti

16   Ikaalinen

7   Ilmajoki

23   Ilomantsi

79   Imatra

7   Inari

17   Inkoo

7   Isokyrö

5   Jämijärvi

44   Jämsä

46   Janakkala

333   Järvenpää

249   Joensuu

8   Jokioinen

9   Jomala

11   Joroinen

10   Joutsa

7   Juuka

21   Juva

1026   Jyväskylä

199   Kaarina

83   Kajaani

8   Kalajoki

75   Kangasala

31   Kangasniemi

6   Kankaanpää

5   Kannus

27   Karkkila

11   Kärkölä

5   Karstula

62   Karvia

24   Kauhajoki

17   Kauhava

97   Kauniainen

19   Kaustinen

98   Kemi

10   Kemijärvi

23   Keminmaa

27   Kemiönsaari

72   Kempele

309   Kerava

8   Keuruu

287   Kirkkonummi

41   Kitee

41   Kittilä

43   Kiuruvesi

50   Kokkola

37   Kolari

6   Konnevesi

16   Kontiolahti

17   Korsnäs

7   Koski Tl

207   Kotka

377   Kouvola

22   Kristiinankaupunki

42   Kruunupyy

34   Kuhmo

381   Kuopio

6   Kuortane

34   Kurikka

19   Kuusamo

10   Kyyjärvi

839   Lahti

11   Laihia

23   Laitila

19   Lapinjärvi

7   Lapinlahti

10   Lappajärvi

156   Lappeenranta

18   Lapua

46   Laukaa

118   Lempäälä

10   Leppävirta

7   Lestijärvi

54   Lieksa

98   Lieto

15   Liminka

10   Liperi

143   Lohja

69   Loimaa

28   Loppi

80   Loviisa

6   Lumijoki

43   Luoto

7   Luumäki

34   Maalahti

68   Maarianhamina

97   Mäntsälä

37   Mänttä-Vilppula

6   Mäntyharju

5   Marttila

82   Masku

5   Miehikkälä

247   Mikkeli

13   Muhos

5   Muonio

157   Mustasaari

40   Muurame

34   Mynämäki

6   Myrskylä

88   Naantali

5   Nakkila

52   Närpiö

27   Nivala

116   Nokia

14   Nousiainen

6   Nurmes

313   Nurmijärvi

35   Orimattila

25   Orivesi

10   Oulainen

1398   Oulu

13   Outokumpu

5   Padasjoki

45   Paimio

14   Pälkäne

7   Paltamo

52   Parainen

5   Parikkala

49   Parkano

52   Pedersören kunta

6   Pello

15   Petäjävesi

191   Pieksämäki

5   Pielavesi

98   Pietarsaari

103   Pirkkala

141   Pori

27   Pornainen

239   Porvoo

18   Pöytyä

9   Pudasjärvi

7   Pukkila

8   Punkalaidun

7   Puolanka

11   Puumala

6   Pyhäjoki

12   Pyhäntä

9   Pyhtää

43   Raahe

77   Raasepori

146   Raisio

91   Rauma

59   Rautalampi

6   Rautjärvi

12   Reisjärvi

120   Riihimäki

196   Rovaniemi

12   Ruokolahti

9   Ruovesi

30   Rusko

19   Saarijärvi

5   Säkylä

282   Salo

47   Sastamala

7   Sauvo

5   Savitaipale

49   Savonlinna

140   Seinäjoki

23   Sievi

9   Siikajoki

5   Siikalatva

27   Siilinjärvi

6   Simo

191   Sipoo

37   Siuntio

61   Sodankylä

17   Soini

26   Somero

6   Sonkajärvi

54   Sotkamo

6   Sulkava

10   Suonenjoki

6   Sysmä

11   Taipalsaari

10   Taivalkoski

11   Tammela

1254   Tampere

16   Tervola

9   Tohmajärvi

215   Tornio

2366   Turku

215   Tuusula

25   Tyrnävä

15   Ulvila

10   Utajärvi

11   Utsjoki

32   Uurainen

40   Uusikaarlepyy

53   Uusikaupunki

854   Vaasa

85   Valkeakoski

4388   Vantaa

30   Varkaus

9   Vehmaa

13   Vesilahti

5   Veteli

147   Vihti

15   Viitasaari

20   Vimpeli

8   Virolahti

26   Virrat

47   Vöyri

40   Ylitornio

55   Ylivieska

96   Ylöjärvi

65    Äänekoski

Lähde: THL (ei alle viiden tapauksen kuntia)

Kommentoi