THL: Jyväskylässä raportoitiin 175 uutta tautitapausta – muualla Keski-Suomessa tilastoitiin pieniä tartuntalukuja

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi keskiviikkona Keski-Suomessa hieman yli 200 uutta koronavirustartuntaa. Uusista tapauksista Jyväskylään tilastoitiin 175.

Jyväskylän lisäksi Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä listattiin yhdeksän tartuntaa Laukaassa, kahdeksan Keuruulla, viisi Hankasalmella ja Petäjävedellä, kaksi Äänekoskella ja yksi Muuramessa.

Sairaanhoitopiirin ulkopuolella uusia tartuntoja raportoitiin Perhossa kuusi, Jämsässä viisi, Kangasniemellä kolme ja Ähtärissä kaksi.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on tilastoitu nyt kaikkiaan 14 065 koronatartuntaa epidemian alusta lähtien.

Raportoitujen koronatartuntojen määrä ei enää kuvaa todellista tartuntatilannetta, sillä osa kotitesteissä löytyvistä tartunnoista jää puuttumaan virallisista luvuista.

Koko Suomessa THL raportoi keskiviikkona 8 038 uutta tartuntaa.

Maanantain jälkeen uusia koronakuolemia on ilmoitettu 22. Sairaalahoitoa on tarvinnut 655 koronapotilasta, joista tehohoidossa on ollut 37.

THL:n rokotusrekisterin mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä kolmannen koronarokotteen on saanut 52,5 prosenttia 18 vuotta täyttäneistä. Toisen annoksen osalta rokotekattavuus on 86,7 ja ensimmäisen annoksen osalta 89,8 prosenttia. Ensimmäisen rokoteannoksen on sairaanhoitopiirissä saanut täysi-ikäisistä 185 048 ihmistä, toisen annoksen 178 590 ja kolmannen 107 924. 

Koronavirus

Tartunnat kunnittain

Hankasalmi 238 (+5)

Joutsa 103 (0)

Jyväskylä 9 122 (+175)

Jämsä 729 (+5)

Kangasniemi 107 (+3)

Kannonkoski 42 (0)

Karstula 63 (0)

Keuruu 559 (+8)

Kinnula 43 (0)

Kivijärvi 36 (0)

Konnevesi 69 (0)

Kuhmoinen 40 (0)

Kyyjärvi 22 (0)

Laukaa 1 251 (+9)

Luhanka 9 (0)

Multia 43 (0)

Muurame 531 (+1)

Mänttä-Vilppula 339 (0)

Perho 186 (+6)

Petäjävesi 202 (+5)

Pihtipudas 138 (0)

Saarijärvi 302 (0)

Toivakka 72 (0)

Uurainen 183 (0)

Viitasaari 155 (0)

Virrat 207 (0)

Ähtäri 148 (+2)

Äänekoski 882 (+2)

Lähde: THL

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä