Neljänsiä koronarokotteita tarjotaan nyt 80-vuotiaille Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla – tästä numerosta puhelut tulevat

Kevään ja kesän aikana 80 vuotta täyttäville tarjotaan neljättä koronarokotusta Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisille. THL:n suosittelemaa neljättä koronarokotetta tarjottiin soittokierroksella suoraan 80 vuotta täyttäneille viimeksi huhtikuussa.

Soitot tekee Jyväskylän terveyspalveluiden puolesta Luona Oy. Soittoja voi tulla kello 20 saakka illalla ja myös viikonloppuisin. Puhelun vastaanottajalle soittajan numerona näkyy 014-2676 234.

Kullekin henkilölle yritetään soittaa kolme kertaa. Jos numero ei vastaa, siihen ei tämän jälkeen enää soiteta. Henkilö voi silti soittaa omalle terveysasemalleen itse ja varata ajan sitä kautta.

Laitoksissa ja hoivapalvelujen piirissä olevien ikäihmisten rokotuksista huolehtii henkilökunta.

Neljänsillä rokotteilla pyritään estämään lieväoireistakin koronainfektiota ja nostamaan suojaa vakavaa koronatautia ja erityisesti kuolemia vastaan.

THL:n tämänhetkisen arvion mukaan muulle väestölle neljänsistä annoksista on suurempi lääketieteellinen hyöty, jos ne annetaan myöhemmin. Mahdollinen ajankohta on syksyllä.