Yllätyskäänne aluevaltuustossa: Vanhojen keskussairaalakiinteistöjen kauppa ei mennytkään läpi – "Kyse tiedonpuutteesta"
Vanhan Keski-Suomen keskussairaalan eli niin kutsutun Kukkulan alueen myynti sai tiistaina aluevaltuustossa yllätyskäänteen, sillä se ei mennytkään läpi. Keski-Suomen hyvinvointialueen valtuusto palautti sen yksimielisesti valmisteluun. Valmisteluun palauttamista ehdotti Tony Melville (sd.) ja kannatti Meri Lumela (vihr.). Oletus oli etukäteen, että kauppa herättää keskustelua, mutta aluevaltuusto kuitenkin hyväksyy sen. Esimerkiksi perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Jukka Haaparanta kommentoi aiemmin Keskisuomalaiselle, että kauppasopimus on erittäin huono, mutta kaupan purkautuminen olisi vielä huonompi asia. Kyseessä on vanhan keskussairaala-alueen sekä Suolahdessa sijaitsevan Sisä-Suomen sairaalan kiinteistöjen ja maa-alueiden myynti kiinteistösijoittajille 46 miljoonalla eurolla. Osana kiinteistökauppaa on vuokrasopimus, jossa hyvinvointialue sitoutuu 20 vuoden vuokrasuhteeseen rakennuksiin F1, F2 ja 45. Vuokraa maksetaan 20 vuoden aikana yhteensä 61,2 miljoonaa euroa.